Sisustusvalmiina rakennettu loppuelämän koti

Mimmi ja Ari Gröndahlin kotitarina ei ole ehkä se kaikista tyypillisin, sillä tontin oston ja talon valmistumisen välillä perhe ennätti asua ulkomaillakin. Muun muassa Vaasan Sportissa pitkään pelannut Ari vahvistaa nykyisin Kouvolan SM-liigaseura KooKoon rivejä, mutta kaudella 2021-22 kutsu kävi Itävaltaan. 

Lopulta talokaupat Designtalon sisustusvalmiista talopaketista tehtiin Keski-Euroopasta käsin. Perheen unelmatalo rakentuisi vihdoin jokimaisemaan, Mimmin kotiseudulle, Kouvolan Valkealaan.

Etäkaupat ulkomailta käsin

Gröndahlit ostivat tontin Kouvolasta juuri ennen Itävaltaan lähtöä, mutta eivät ajatelleet rakentavansa vielä hetkeen. Pariskunta päätti kuitenkin kysyä tarjouksia talotoimittajilta. Kun palaset loksahtivat kohdalleen Designtalon myyjän kanssa, muuttui kodin rakentaminen haaveista todeksi.

“Kaikki kauppoihin ja kodin suunnitteluun liittyvä tehtiin etänä Itävallasta käsin. Tulimme itse vasta takaisin Suomeen kun kaikki oli lyöty jo lukkoon”, Mimmi paljastaa.

Vaikka Mimmi kuvailee heitä hetkessä eläjiksi, tulevasta kodista heillä oli tarkka suunnitelma. He kuitenkin yllättyivät, miten erilaisia pohjaratkaisuja eri talotoimittajat tekivät toiveiden pohjalta. Designtalo vakuutti Gröndahlit omalla ehdotuksellaan ja ennen kaikkea erinomaisella asiakaspalvelulla.

“Myyjämme Harrin kanssa klikkasi heti. Hän pystyi perustelemaan nopeasti ja hyvin kaikki ne muutokset mitä toivottiin ja miten se vaikuttaa budjettiin. Suunnittelu oli tosi jouhevaa”, Ari kertoo.

“Maailmantilanne alkoi olla myös sellainen, ja saatiin myös tämän suuntaisia vinkkejä, että kannattaa valita talotoimittajaksi vakavarainen firma, ettei tule mitään yllätyksiä jos taloussuhdanne alkaa sakkaamaan”, Ari jatkaa.

Designtalo on osa DEN Finlandia, joka on Suomen suurin pientalotoimittajia. 

Yksikerroksinen koti jokimaisemissa

Itse tontti on 10 minuutin ajomatkan päässä Kouvolan keskustasta, mutta seutu on rauhallisen idyllinen. Talo on päättyvän tien varrella ja joki virtaa parin sadan metrin päässä pihapiiristä.

“Kaupat ja koulut ihan lähettyvillä ja tontin kulmalta lähtee upea luontopolku. En halunnut palveluista 35 kilometrin päähän, mutta kun olen metsän keskeltä kotoisin, niin halusin, että on se oma rauha”, Mimmi kertoo.

Perheen 1-kerroksinen koti on tasamaalle suunniteltu ja tämän ansiosta talon perustuskustannukset pysyivät minimissä. Yhteen kerrokseen rakentaminen oli etukäteen päätetty toive.

“Kaadoimme itse kaikki puut tontilta. Meillä meni tässä yksi kesä, kun kahteen pekkaan kaadettiin reilut parituhatta neliötä metsää. On saanut tehdä polttopuita”, Mimmi naurahtaa.

Talotoimittajasta pariskunnalla ei ole mitään pahaa sanottavana. Tekijäporukka oli osaavaa ja ystävällistä tontilla viihtyneelle pariskunnalle. Rakennuslupavaihe ja talon teknisten yksityiskohtien läpikäynti uhkasi sen sijaan olla “puuduttavaa”.

“Tämä oli toki omaakin syytä, kun meillä oli niin tarkka käsitys siitä, mitä haluttiin tehdä. Tuntuu, että itse rakentaminen oli helpompaa kuin tämä teknisten asioiden ja lupien läpikäynti”, Mimmi kertoo.

“Tämä on meidän loppuelämän koti”

Mimmi ja Ari tiivistävät taloprojektin tavoitteeksi rakentaa loppuelämän koti. 4-henkiselle perheelle se on tarkoittanut luonnon ja tilan lisäksi mutkatonta arkea kunnollisilla puitteilla.

Talo on muunneltu Designtalon muunneltavasta talomallistosta. Lapset, 10-vuotias Miko ja 7-vuotias Mette, saivat omat huoneet toiselta puolelta taloa, kun taas vanhemmilla on oma, reilu 25-neliöinen “hotellihuone”. Omaa rauhaa tarjoavan makuuhuoneen yhteydestä löytyy myös kylpyhuone ja vaatehuone.

“Lasten huoneetkaan ei ole vierekkäin, vaan heillekin omaa tilaa löytyy. Välissä on vierashuone.”, Mimmi kertoo.

Kodin tyyliä voisi kuvailla moderniksi, ja jos ei nyt suorastaan romanttiseksi, niin kotoisaksi. Pariskunta on välttänyt nykysisustukselle tyypillisiä valkoisia pintoja, ja värimaailma on tarkkaan mietitty.

“Emme halunneet perinteistä valkoista tai harmaata. Itse rakastan vaaleanpunaista, mutta Ari ei ehkä haluaisi yhteistä kotia sillä värillä sisustetuksi”, Mimmi kertoo.

“Mietittiin vihreän sävyä keittiöön, mutta arvelutti, että toimiiko se vielä vuoden tai viiden päästä. Lopulta ehdotin sitten itse harkinnassa ollutta vaaleanpunaisen sävyä, mutta vain sillä ehdolla, että sitä ei kutsuta pinkiksi, vaan nimenomaan nimellä vanha roosa”, Ari veistelee.

Toimiva arki hyvällä suunnittelulla

Kodin lämmönlähteenä toimii maalämpö, jonka Gröndahlit ehdottomasti halusivat. Lisälämpöä ja tunnelmaa tuo takka, jossa erikoisuutena on muurattu piippu. Vessoja on kolme, joista yksi sijaitsee kätevästi pesutilan läheisyydessä, mutta silti omassa rauhassa. Myös tilava kodinhoitohuone ja pukuhuone on vesieristetty.

“Meillä on palju takapihalla, niin voidaan rauhassa läpsytellä sisälle eikä tarvitse murehtia paikkojen kastumisesta.”, Mimmi kuvailee.

Arjessa kaivattua säilytystilaa on huomioitu eteisessä, jossa jokaisella asukkaalla on oma vaatekaappi.

Halusimme myös ison keittiön ja olohuoneen, isoilla ikkunoilla”, Mimmi listaa.

Itään päin olevat ikkunat päästävät aamuauringon sisään, eli varsinkin kesäisin kuumin paahde jää talon vastakkaiselle seinälle. Maisemaikkunoiden lisäksi avaruuden tuntua tuo huonekorkeus. Olohuoneessa ja vanhempien makuuhuoneessa se on korotettu jopa 280 senttiin. 

“Jokaisessa huoneessa on myös yksi iso tuuletusikkuna, jonka saa lattiasta kattoon auki”, Mimmi lisää.

Säästettiin rahassa, satsattiin ajassa

Talo toimitettiin pitkälti sisustusvalmiina. Pariskunta hankki ja kasasi itse kiintokalusteet, samoin pintamateriaalit. Apua saatiin myös lähipiiriltä, esimerkiksi laatoituksessa heitä avusti osaava ystävä. Valtaosan työstä Mimmi ja Ari tekivät kuitenkin kahdestaan.

“Työtä riitti, melkein meinasi epätoivo iskeä, kun tehtiin yötä-päivää kahdestaan tätä, levypinnoilta kohti valmista. Ari pelasi samalla kiekon play-offeja, kävi välillä raksalla ja välillä pelaamassa. Lopputulokseen ollaan tyytyväisiä ja sisustus saatiin myös tehtyä nopeasti”, Mimmi muistelee.

Itse tekemällä ja alennuksia bongaamalla Gröndahlit säästivät rakennuskustannuksissa ja sisustusmateriaalien hankinnoissa. Mimmi tosin myöntää, että tarjouksissa kävi tuuria, joten tyylistä ei tarvinnut tinkiä hinnan vuoksi.

“Satsattiin ajallisesti ja pihistettiin rahallisesti”, Ari tiivistää.

Pariskunta halusi panostaa neliöihin, erityisesti vanhempien tilavassa makuuhuoneessa, jonka viimeistelee oma kylpyhuone. Kolme vessaa vievät tilaa, mutta tuovat sujuvuutta lapsiperheen arkeen.

Haave yhteisestä rakentamisesta toteutui

Sisustusvalmiissa talopaketissa kiintokaluisteiden ja pintamateriaalien hankinta on asiakkaan vastuulla. Kodin rakentamisen kustannukset voikin helposti karata käsistä, mutta perhe onnistui välttämään tämän.

“Täällä ei oikeastaan ole mitään designjuttuja. Koti suunniteltiin niin sanotusti karvalakki-periaatteella, eli mentiin yksinkertaisimman kautta. Pohjakuvaankin haluttiin mahdollisimman vähän kulmia. Muhkeampi huonekorkeus oli ainoa poikkeus, siihen tehtiin erikoiskattotuolit”, pariskunta tuumailee.

Gröndahlit rohkaisevat itse asentamiseen, jos sillä oma talohaave muuttuu todeksi ilman tinkimistä.

Toki siinä pitää opetella asioita, mutta se myös opettaa. Itse tekeminen vaatii vain enemmän aikaa. Tämä on ollut myös meidän tosi iso haave, päästä tekemään omaa kotia nimenomaan yhdessä”, Mimmi paljastaa.

“Sanotaan, että jos avioliitto selviää rakentamisesta, niin sitten se selviää mistä vaan, mutta meillä on ollut kyllä ihan kivaa rakentaessa yhdessä – vaikka lainatuilla tunneilla yömyöhään ollaan menty ja välillä ollut stressiäkin”, pariskunta kuvailee.

Vau, me tosiaan ollaan nyt täällä!

Nyt kun oma koti on vihdoin valmis, niin mikä siinä tuntuu parhaalta juuri nyt?

“Varmaan olohuone-keittiö tai saunaosasto. Se on kyllä tosi makee!”

– Ari Gröndahl

“Vaikea sanoa yhtä juttua, mutta kyllä kun illalla olen jo menossa nukkumaan, valot on himmeällä ja käännyn katsomaan vielä kerran ympärilleni, niin ajattelen, että vau ollaanks me nyt tosiaan täällä! Kyllä siinä kyyneleet tulee silmiin”, Mimmi hehkuttaa.

”Jos koko taloa ei saa vastata, niin sit mun suosikki on olohuone-keittiö ja meidän ihana hotellihuone. Täältä on joka päivä kiva herätä”, Mimmi päättää.  

Nordic Classic Hailuoto 162 Espoo Makuuhuone

Tee elämäsi paras ratkaisu

Valitsemalla Designtalon teet perheellesi parhaan valinnan. Ota ensimmäinen askel kohti uutta kotiasi ottamalla yhteyttä alueesi talomyyjään tai tilaamalla esitteemme.

Inspiraatio