Muuttovalmis Designtalo Espoossa

Espoolainen Laura Yliviirre perheineen rakensi jo toisen omakotitalonsa – “Designtalolle iso kiitos, kaikki meni just niin kuin pitikin!”

Rakennusprojektin aikana voi tulla monenlaisia haasteita vastaan. Yliviirteen perheelle niitä tarjosi maailmanlaajuinen pandemia ja epävakaa maailmantilanne. Mielenrauhaa stressaavissa tilanteissa toi luotettava talotoimittaja, jonka aikataulut ja budjetti pitivät markkinoiden heilahteluista huolimatta. Yliviirteet kehuvat Designtaloa ja suosittelevat sitä kumppaniksi muillekin omakotitalorakentajille.

Laura Yliviirre perheineen rakensi ensimmäisen omakotitalonsa Espooseen vuonna 2016. Kaksikerroksisen talon yläkerta oli ajateltu teini-ikää lähestyvien lasten omaksi valtakunnaksi ja alakerta perheen yhteisiksi tiloiksi. Ajan myötä perheestä alkoi kuitenkin tuntua, että kodissa on liikaa tilaa ja etenkin yläkerrassa heille tarpeettomia neliöitä, joten pian katseet kääntyivätkin jo uuteen rakennusprojektiin.

Muuttovalmiin Designtalon olohuone-keittiö
Muuttovalmiin Designtalon valkoinen, moderni keittiö

Uusi koti valittiin Designtalon mallistosta

Vanha koti laitettiin myyntiin vuonna 2020, ja uudelle kodille sopiva tontti löytyi rauhalliselta alueelta Espoonkartanosta. Perheen toiveissa oli tällä kertaa yksitasoinen ratkaisu ja tehokkaat neliöt. Designtalolta löytyi juuri heidän tarpeisiinsa sopiva 109-neliöinen, neljän makuuhuoneen kompakti talomalli, jossa jokaiselle perheenjäsenelle olisi oma huone ja perheen äidille lisäksi työhuone. Designtaloon perhe päätyi aikaisempien hyvien kokemustensa perusteella.

Designtalo on osa suomalaista DEN-konsernia, joka on muuttovalmiiden omakotitalojen markkinajohtaja Suomessa. DENin talobrändejä ovat Designtalon lisäksi Finnlamelli ja Keskon kanssa yhteinen Ainoakoti.

– Olimme tyytyväisiä DENiin edelliselläkin kerralla, joten oli helppoa valita tuttu ja luotettava toimija uudelleen, Laura Yliviirre kertoo.

Muuttovalmiin Designtalon ulkoasua
Muuttovalmiin Designtalon olohuone-ruokailutila

Hyvän alun jälkeen rakennusprojektin keskeytti korona

Uuden kodin rakennusprojekti alkoi hyvin. Kun suunnitelmat olivat valmiina ja rakennustyöt käynnistetty, alkoivat ongelmat, joihin perhe ei ollut osannut varautua. Vain hetki sen jälkeen, kun Yliviirteet olivat laittaneet vanhan talonsa myyntiin, maailmanlaajuinen pandemia iski ja seisautti asuntokaupan hetkeksi kokonaan.

– Se oli huonoin mahdollinen aika myydä, mutta lopulta saimme talon kaupaksi olosuhteisiin nähden hyvään hintaan. Ei sillä rikastumaan päässyt, mutta saimme omamme pois ja vähän päälle, Yliviirre kertoo.

Asuntolaina peruttiin ja rakennuslupahakemus jumiutui jonoon

Seuraavaksi projekti tyssäsi pankkiin, joka perui yllättäen jo myöntämänsä lainan, sekä Espoon rakennusvirastoon, jossa ei ehditty käsitellä rakennuslupahakemuksia sitä tahtia kuin niitä tuli sisään. Kummastakin haasteesta selvittiin ajan kanssa ja kärsivällisellä asenteella. Lainojen kilpailuttamisen jälkeen Yliviirteet saivat lainan lopulta sovittua vanhan tutun pankkinsa kanssa. Rakennuslupaa perhe joutui odottamaan vuoden päivät, mutta viimein lupa myönnettiin.

Muuttovalmiin Designtalon makuuhuone
Muuttovalmiin Designtalon eteinen

Maaurakointimaksut nousivat budjetoidusta – muuten budjetti piti

Rakennusaikana koettiin vielä yksi yllätys, kun maailmantilanteen aiheuttama polttoaineen hintojen nousu heijastui maaurakointimaksuihin, johon varattua budjettia jouduttiin venyttämään. Yliviirteen mukaan se oli kuitenkin ainoa asia, jossa budjetti ei pitänyt, ja budjetin hallintaa helpotti huomattavasti se, että Designtalon kanssa oli sovittu kiinteä hinta.

Yliviirre painottaa, että rahoitus- ja rakennuslupahaasteet eivät johtuneet Designtalosta ja että talotoimittajan kanssa kaikki on sujunut hyvin.

Designtalon kanssa kaikki meni niin kuin pitikin

– Olemme todella tyytyväisiä Designtaloon. Talomyyjällemme Ville Pakariselle iso kiitos! Meillä synkkasi hänen kanssaan alusta alkaen, ja kaikki meni juuri niin kuin pitikin. Aikataulu ja budjetti pitivät, ja yhteistyö sujui muutenkin mallikkaasti, mikä toi mielenrauhaa, kun projektin aikana oli muita haasteita, Yliviirre kiittelee.

Yliviirre kehuu myös siistiä ja huolellista työn jälkeä.

– Vierailimme toki työmaalla säännöllisesti, mutta siellä ei tarvinnut yhtään vahtia, sujuvatko hommat suunnitelmien mukaan tai onko puutteita, vaan saimme keskittyä fiilistelyyn ja sisustuksen suunnitteluun.

Muuttovalmiin Designtalon keittiö ja ruokailutila
Muuttovalmiin Designtalon pesutila

Jouluksi uuteen kotiin – levollisin tunnelmin

Yliviirteet saivat rakennusvirastolta muuttoluvan marraskuun alussa ja pääsivät jouluksi uuteen, odotettuun kotiin. Laura Yliviirre kertoo muuton sujuneen hyvin eikä peittele innostustaan uudesta kodista.

– Tontti on mitä parhain ja talon sijainti loivassa rinteessä on sekin hyvä valinta. Jokaisen makuuhuoneen ikkunasta näkyy levollinen metsämaisema, ja varsinkin lumisena aikana näkymä on kuin taulu. Olohuone-keittiön puolelta taas näkyy ihanista suurista ikkunoista pitkälle Kirkkonummen suuntaan. Talo itsessään on juuri sopiva meidän nelihenkiselle perheelle, ja naapurit molemmilla puolilla ovat ihan mahtavia.

Laura Yliviirre kertoo odottavansa jo kovasti kevättä, jolloin perhe pääsee kalustamaan terassia ja tekemään pihatöitä.

– Edellinen tonttimme oli liian iso, mutta uuden kodin piha on juuri sopiva sekä lumitöiden että puutarhatöiden kannalta. Nyt on kiva suunnitella jo grillipaikkaa ja takapihan oleskelualuetta. Tunnelmallinen sauna on päällä kahden viikon välein näin sähkönsäästöaikana, mutta tulevaisuudessa aioimme käydä kerran viikossa saunassa rentoutumassa.

Muuttovalmiin Designtalon sauna
Muuttovalmiin Designtalon kodinhoitohuone

Tutustu tarkemmin perheen kotiin virtuaalikierroksella!

Nordic Classic Hailuoto 162 Espoo Makuuhuone

Tee elämäsi paras ratkaisu

Valitsemalla Designtalon teet perheellesi parhaan valinnan. Ota ensimmäinen askel kohti uutta kotiasi ottamalla yhteyttä alueesi talomyyjään tai tilaamalla esitteemme.

Inspiraatio