Designtalo Toivosten koti julkisivu

Toivosten kodissa toteutettiinpitkäaikaisia unelmia

Laadukas Designtalo oli oikea valinta kotia arvostaville ja siellä paljon viihtyville Toivosille. Kodin lähtökohtana olivat perheen tarpeisiin sopiva pohja sekä harmoninen ja yhtenäinen linja.

Toivosen perheen koti sijaitsee Nurmijärvellä, lapsiystävällisellä ja rauhallisella Lepsämän alueella. Perheeseen kuuluvat vanhemmat Petri ja Riikka sekä pojat Topi ja Peetu, lisäksi Petrin tytär Alexandra aiemmasta liitosta.

Toivoset tutustuivat Designtaloon ensimmäisen kerran sosiaalisessa mediassa. Asuntomessuilla kierreltyään ja useissa talonäyttelyissä käytyään perhe varmistui siitä, että Designtalo oli sopiva juuri heidän tarpeisiinsa.

”Muuttovalmis talo oli meille se ainoa vaihtoehto. Meillä ei ollut osaamista, aikaa eikä haluakaan lähteä kilpailuttamaan eri toimijoita ja osa-alueita sekä tekemään itse. Erityisesti Designtaloon ihastuimme parin taloesittelyn kautta, jossa pääsimme näkemään, että voimme muokata kodistamme juuri sellaisen, kuin haluamme, eikä meidän tarvitse ottaa mitään valmista”, Petri ja Riikka Toivonen kuvailevat.

Designtalo Toivosten koti keittiö saarekkeella
Designtalo Toivosten koti olohuone ja keittiö2

Koti merkitsee perheelle paljon. Toivoset viettävät kotona aikaa yhdessä perheen, kavereiden ja suvun kesken. Perheen äidin Riikan suku asuu kauempana ja sen vuoksi vierashuone on perheen kodissa tarpeellinen.

”Viihdymme kotona erityisen hyvin ja tykkäämme vapaa-ajalla laittaa kotia ja pihaa sekä vain viettää aikaa omalla pihallamme. Koti on meille iso osa elämää”, Petri ja Riikka kertovat.

Aikataulu ja budjetti pitivät


Designtalon suurin etu Toivosille oli muunneltavuus, sillä perheellä oli visio siitä, mitä he halusivat kodiltaan. Muiden talovalmistajien tarjouksista kävi ilmi, että heidän olisi pitänyt valita jokin valmiina oleva malli, kun taas Designtalolla talomallia muokattiin Toivosten omien toiveiden pohjalta. Designtalolla myös materiaalivalinnat olivat perheen mukaan hyvin esillä ja valikoitavissa.

”Meillä oli ajatus L-mallisesta talosta, joka sopisi tontillemme hyvin. Talomyyjä Ville piirsi taloa tontillemme ja seuraavaksi hahmottelimme, kuinka saisimme molemmat talon ja autotallin sopimaan tonttiin. Tähän oli neljä eri vaihtoehtoa ja loppujen lopuksi toiveemme sopivat tontille oikein hyvin”, Petri luonnehtii.

Kodin maatyöt alkoivat marraskuussa ja sitä kautta kaikki sujui todella nopeasti. Aikataulu piti ja perhe pääsi muuttamaan kotiinsa sovittuna ajankohtana toukokuussa.

Designtalo Toivosten koti sauna
Designtalo Toivosten koti kylpyhuone

”Kotimme valmistui itse asiassa noin kaksi viikkoa etuajassa. Vielä tärkeämpi asia kuitenkin oli, että budjetti piti. Meidän laskurimme kertoivat budjetin alittuneen 500 eurolla. Kokonaisvaltaisesti työn laatu on hyvää ja kaikki, jotka täällä ovat käyneet, ovat laatua kehuneet. Lopputulos on oikein hyvä”, Petri ja Riikka iloitsevat.

Toivoset ovat tyytyväisiä kotinsa lisäksi myös Designtalon talomyyjä Villeen, joka oli perheen mukana suunnittelussa. Villen sai myöhään illalla tai aikaisin aamulla kiinni: ”Se, että hän oli tavoitettavissa, oli tosi tärkeää koko projektissa”, Petri kehuu tyytyväisenä.

Haaveiden kodissa toiveet toteutuivat


Toivosen perheellä oli uuteen kotiinsa useita toiveita. Valittu pohjaratkaisu mahdollisti kotiin niin sanotun rauhallisemman siiven: vanhempien makuuhuoneesta pääsee siirtymään rauhassa saunatiloihin tai pihan suojaan istumaan iltaa. Pihan suunnittelussa kiinnitettiin huomiota suojaavuuteen, jonka seurauksena autotalli sijoitettiin niin, että se suojaa terassia ja pihapiiriä.

”Sisäratkaisuissa kiinnitimme huomiota keittiö-olohuoneeseen suurena tilana. Halusimme tilaan suuret, lattiaan asti olevat ikkunat. Saunatiloihin halusimme lasiseinän ja linjalattiakaivot”, Petri ja Riikka kertovat perheen esittämiä toiveita.

Kodin sisustukseen haluttiin panostaa, jotta koti olisi kokonaisvaltaisesti perheen haaveiden mukainen, eli selkeä ja harmoninen. Sisustuksen lähtökohdiksi valittiin ripaus puuta mustan ja valkean kanssa. Toivoset varasivat Designtalon kanssa yhteistyötä tekevältä sisustussuunnittelija Mikko Toppalalta parin tunnin yksityisen sisustussuunnitteluistunnon ja osallistuivat myös kaksi kertaa Designtalon sisustusiltaan.

”Arvostimme Mikon visuaalista silmää ja pidämme sisustamisesta. Harkitsimme ensin valko-mustaa tai kokomustaa keittiötä, mutta Mikolta tuli viimeinen suositus kokomustalle keittiölle.
Se oli sitten siinä”, Petri ja Riikka kuvailevat.

Toivosten kesä meni uuden kodin pihaa laittaessa. Nyt kotiin ollaan jo asetuttu taloksi ja pihakin on saatu kuntoon. Koko perhe on äärimmäisen tyytyväinen ja arki rullaa hyvin. Aiemmassa kodissa perheen pojat jakoivat huoneen, mutta tässä kodissa he saivat omat huoneet.

”Erityisesti nuorempi poika oli uusista huoneista todella innoissaan. Omat huoneet ja huoneisiin sijoitetut uudet, pehmeät sängyt olivat pojista kova juttu! Lisäksi poikien suuri suosikki on sauna ja poreamme”, Riikka kertoo.

Vanhempien suosikkiasia uudessa kodissa on onnistunut kokonaisuus. Talo ja piha ovat haaveiden mukaiset.

”Saimme hahmotella juuri meille sopivan kokonaisuuden. Jos meidän olisi täytynyt lähteä etsimään taloa valmiina, niin sellaista sopivaa kokonaisuutta ei varmasti olisi löytynyt. Poreallas on ollut meille aikuisillekin sellainen suuri yksittäinen suosikkiasia. Meidän toiveemme projektin osalta ovat toteutuneet täällä ihan täysin”, Petri ja Riikka summaavat.

Designtalo Toivosten koti oleskelutila
Designtalo Toivosten koti eteinen
Nordic Classic Hailuoto 162 Espoo Makuuhuone

Tee elämäsi paras ratkaisu

Valitsemalla Designtalon teet perheellesi parhaan valinnan. Ota ensimmäinen askel kohti uutta kotiasi ottamalla yhteyttä alueesi talomyyjään tai tilaamalla esitteemme.

Inspiraatio