Nordic Classic Käpylä 2krs talo ruokailutila

Karrento-Gersin perhe: unelmista totta

Perheemme oli haaveillut jo jonkin aikaa uudesta kodista, jonka saisi suunnitella alusta saakka oman näköiseksi. Eräänä aurinkoisena heinäkuun iltapäivänä katselin myytäviä tontteja ja päätimme pojan kanssa ajella katsomaan vaihtoehtoja paikan päälle. Nappasimme muutaman kuvan ja lähetimme ne työmatkalla olevalle miehelle saatetekstillä ”Tähän tulee unelmiemme koti!”. Muutaman viikon kuluessa myös mieheni lämpeni ajatukselle ja aloitimme suunnittelutyön.

Nordic Classic Käpylä 2krs talo julkisivu
Nordic Classic Käpylä 2krs talo olohuone

Talomyyjästä iso apu

Kun ajatus omasta talosta syntyi, otimme heti yhteyttä alueemme talomyyjään. Keskustelimme Turun kaupungin kanssa kaavamääräyksistä ja kävi ilmi, että alakerrassa on oltava enemmän neliöitä kuin yläkerrassa. Siitä lähti ajatus korkeasta olohuoneesta, josta tulisi kotimme sydän. Saimme huomioitua talon kannalta tärkeät seikat: aamu- ja ilta-auringon, merinäköalan sekä pihan.

Toiveenamme uudessa kodissa oli valoisuus ja isot ikkunat, jotka mahdollistavat kauniit näköalat. Talomyyjä auttoi meitä piirtämään talon ja kertoi, mikä on mahdollista toteuttaa. Hänen ammattitaidostaan oli paljon hyötyä käytännön asioissa, sillä olimme ensikertalaisia ja rakentamisesta ei ollut kokemusta. Talomyyjä myös laski meille materiaalivaihtoehtoja ja auttoi valinnoissa. Saatuamme laskelmat oli helppo tehdä kokonaisbudjetti, jossa myös pysyttiin.

Meidän perheen näköinen koti

Olimme kuulleet Designtalosta hyviä kokemuksia ja merkittävä talovalmistajan valintaan vaikuttanut asia oli meille se, että kaikki toiveemme oli mahdollista toteuttaa ja pystyimme suunnittelemaan oman näköisemme kodin. Koska Designtalo oli meille täydellinen valinta perustuksista lähtien, oli se ainoa vaihtoehto, kun aloimme miettiä uuden kodin rakentamista. Kun vastuu rakentamisesta oli kokonaan Designtalolla, oli meillä aikaa elää lapsiperheen elämää harrastuksineen ja suunnitella sisustusta, pihaa ja autokatosta.

Pihasuunnittelumme lähtökohtana olivat helppohoitoisuus ja paikka, jossa nauttia ruokailusta, auringonotosta ja yhdessäolosta. Ajatus siitä, että voimme surutta veneillä tai olla matkoilla ilman, että puutarha vaatisi kastelua ja hoitoa, oli houkutteleva. Nurmikkoa ei laitettu lainkaan, vaan käytimme eri kokoisia kiviä, joista syntyi näyttävä kokonaisuus. Istutimme pihalle tuijia ja mäntyjä, jotka ilahduttavat koko vuoden vihreydellään. Mikäli jossain vaiheessa iskee innostus puutarhanhoitoon, löytyy varmasti paikkoja kukkaistutuksille.

Nordic Classic Käpylä 2krs talo ruokailutila ja olohuone

Ammattimiehiä ja hyvää mieltä

Elokuussa olimme tontin omistajia ja loppuvuodesta alkoivat maatyöt. Räjäytystöitä kallioperäisellä tontilla riitti ja louhintakiveä poistettiin kymmeniä rekka-autollisia ja tilalle tuotiin sepeliä. Maatöiden valmistuttua tunne oli mahtava! Viikolla 8 saapui odotettu talotoimitus. Oli uskomatonta nähdä koti pystytettävän kahdessa päivässä ja talo tontilla konkreettisesti. Piti välillä oikein nipistää itseä todetakseen, ettei tämä ole unta.

Kävimme muutaman kerran viikossa katsomassa ja ihmettelemässä projektin etenemistä ja aina oli yhtä mukava tunne tulla paikan päälle ja jutella rakentajien kanssa. Porukka oli todella ammattitaitoista ja mukavaa: joimmekin monesti yhdessä kahvit ja ihmettelimme unelmakodin valmistumista. Designtalon työpäällikkö oli korvaamaton apu ja yhteydenpito hänen kanssaan helppoa.

Viisaita valintoja

Sähköpiirustukset olivat eniten aikaa vievä osa suunnitteluvaihetta, mutta kahdessa illassa siitä selvittiin. Valitsimme jokaiseen huoneeseen himmennettävät led-valaisimet ja olemme olleet tyytyväisiä päätökseen. Samoin viisaaksi ratkaisuksi on osoittautunut se, ettemme säästelleet pistokepaikkojen sekä antenni- ja nettipistokepaikkojen määrässä.

Tavarantoimitukset menivät suunnitelmien mukaan ja aikataulussa pysyttiin. Valitsimme kaikki materiaalit, valaisimet ja kiintokalusteet Designtalon kautta. Muutaman vaatekaapin asensimme itse, kiuas ja wc-tilojen peilivalaisimet olivat omia hankintojamme. Kaikki muu tuli vaivatta Designtalon kautta. Löysimme hyvin haluamamme materiaalit ja projektin valmistuttua olemme olleet tyytyväisiä valintoihimme. Olemme mieheni kanssa nopeita tekemään ratkaisuja ja kaikki sujuikin niin hyvin, että kotimme valmistui etuajassa. Kaupantekohetkellä oli muuttopäivä määritelty viikolle 32, mutta pääsimme muuttopuuhiin jo viikolla 25. Aurinkoisena iltapäivänä, kolme päivää ennen juhannusta, muuttoauto ajoi pihaan ja olimme todella onnellisia, että olimme tehneet unelmastamme totta! Ensimmäistä uudessa kodissa nukuttua yötä ja sitä ihanaa tunnetta emme unohda ikinä!

Nordic Classic Käpylä 2krs talo olohuone ylhäältäpäin kuvattuna
Nordic Classic Käpylä 2krs talo ruokailutila
Nordic Classic Käpylä päämakuuhuone
Nordic Classic Käpylä 2krs talon lastenhuone

Elämä unelmien kodissa

Asuttuamme nyt 7 kuukautta unelmatalossamme, on ollut hienoa seurata vuodenaikojen myötä, kuinka kotimme toimii ja näyttää parhaat puolensa. Ensimmäinen joulu oli ikimuistoinen ja ensimmäistä kevättä odotamme innolla. Usein kuulee ihmisten puhuvan, mitä ratkaisuja tekisi toisin kodissaan, mutta vielä emme ole huomanneet mitään muutettavaa uudessa talossamme. Tärkeä ominaisuus kodissamme on, että arki pyörii sujuvasti niin pyykkihuollon, siivouksen kuin tavaroiden säilytyksen osalta. Säilytystilaa on nyt tarpeeksi, jolloin tavarat on helppo löytää ja jokaiselle asialle on oma paikkansa.

Suurimmat rakennusaikaiset keskustelunaiheet mieheni kanssa olivat wc:n peilit, kylpyhuoneen wc ja keittiön saareke. Keittiösaarekkeen suhteen mieheni sai onneksi puhuttua minut ympäri ja se onkin ollut käytössä lähes päivittäin. Poikamme Oliver tekee siinä läksyjä samalla, kun itse teen ruokaa. Juhlissa saareke on osoittautunut hyväksi paikaksi pitää tarjottavat esillä. Kodin sydämenä toimivat olohuone ja keittiö ovat yhtä suurta tilaa, jossa oleskelemme usein.

Pyöreä ikkuna antaa ilmettä julkisivulle ja tuo mieleen saariston ja meren, jotka ovat lähellä sydäntämme. Seesteisen rauhalliset pintamateriaalit ja värit tekevät sisustamisen helpoksi, kun voi muutamalla tyynyllä, kukilla ja pienillä esineillä saada aivan erilaisen ilmeen. Maalämpö on osoittautunut loistavaksi ratkaisuksi; kodissa on tasainen lämpötila ja sähkölaskuissa huomaa merkittävän eron entiseen omakotitaloon verrattuna.

Uuden kodinhankinnan prosessin myötä ehdimme myymään tarpeettomat kalusteet ja tavarat, joten mitään turhaa ei uuteen kotiin tuotu. Vinkkinä tuleville Designtalon rakentajille: huoneiden neliömääriä suunnitellessa on hyvä käydä läpi, mitä huonekaluja haluaa mihinkin huoneeseen – silloin on helppo määritellä sopivankokoiset huoneet.

Joka päivä ajaessamme kotipihaan tuntuu yhtä hyvältä tulla kotiin. Voin vain suositella lämpimästi tekemään unelmista totta ja ryhtymään tuumasta toimeen yhdessä Designtalon kanssa!

Nordic Classic Käpylä 2krs talo keittiö
Nordic Classic Käpylä 2krs talo julkisivu
Nordic Classic Käpylä kylpyhuone ja sauna
Nordic Classic Käpylä sauna
Nordic Classic Hailuoto 162 Espoo Makuuhuone

Tee elämäsi paras ratkaisu

Valitsemalla Designtalon teet perheellesi parhaan valinnan. Ota ensimmäinen askel kohti uutta kotiasi ottamalla yhteyttä alueesi talomyyjään tai tilaamalla esitteemme.

Inspiraatio