Designtalo Nordic Idyll Lohja ruokailutila ja keittiö

”Enemmän sitä, mistä itse tykkää” – sisustussuunnittelija Mikko Toppala rohkaisee näyttämään omaa persoonaa sisustuksessa

16.6.2021

Designtalo on tehnyt sisustusarkkitehti Mikko Toppalan kanssa yhteistyötä jo vuosia. Myös tämän vuoden Asuntomessujen kohde Designtalo Idyll on hänen suunnittelemansa. Toppala peräänkuuluttaa rohkeutta tehdä sisustuksessa omannäköisiä valintoja ja uskallusta olla myös epäsovinnainen.

Designtalo Idyll on pehmeästi sisustettu kaksikerroksinen koti, josta suunnittelija Mikko Toppalan mukaan tulisi huokua maalaistalomainen, lämmin ja kotoisa tunnelma. Sisustussuunnittelijana Toppala vastaa Asuntomessujen kohteessa #16 käytännössä kaikesta, mitä messukävijä näkee astuessaan taloon sisään: pintamateriaaleista, valaistuksesta, kiintokalustussuunnittelusta, irtokalustesuunnittelusta ja stailauksesta.

”Kohteeseen on valittu aikaa kestäviä materiaaleja, joita ei heti tarvitse olla uusimassa. Vaikkapa laatat ja keittiö eivät ole kertakäyttösisustamista, vaan teossa on loppuelämän pintoja”, hän kertoo Lohjan Asuntomessujen ainoan täysin hiilineutraalin kodin sisustamisesta.

”Kodissa ei esimerkiksi ole käytetty MDF-levyä, vaan materiaalit ovat laadukkaita luonnontuotteita. On esimerkiksi koivupaneelikatot, joita ei yleensä omakotitaloissa tänä päivänä näe. Perinteinen puukatto lisää maalaistalofiilistä.”

Designtalon Idyllin kohokohdiksi Toppala nostaa heti eteisestä aukeavan laattaseinän, joka on Suomessa epätavallinen kuivan tilan ratkaisu. Myös keittiön voimakaskuvioinen, jopa villi seinämateriaali on kodin huippuja: vaikuttavalle mutta harmoniselle materiaalille on keittiössä annettu pintana tilaa, kun sisustusta ei ole tehty pelkän säilytystilan ehdoilla.

”Kuivan tilan seinälaatoitus lisää koko talon arkkitehtuuria. Se on myös hyvin käytännöllinen, ja laatoitus on antibakteerista laattaa”, Toppala kuvailee.

Epätäydellisyys ja kerroksellisuus sisustuksessa tekevät kiinnostavan kodin

Mikko Toppalaa inspiroivat välimerellinen luonto ja eteläeurooppalainen estetiikka sekä kauneus ja loma. Omasta mielestään hän ei sisusta trendikkäästi, vaikka trendejä tunteekin. Esimerkiksi ekologisuus on nyt iso juttu.

”Kyllähän kestävyys ja hiilineutraalisuus ovat trendejä, kuten myös ajattomuus. Esimerkiksi kierrättäminen tekee minusta kodista usein hyvällä tavalla epätäydellisen – mielenkiintoisemman ja kerroksellisemman”, Toppala pohtii.

Kerroksellisuutta ja omannäköisyyttä suunnittelija painottaa paljon. Toppala näkisi suomalaisten sisustuksessa mieluiten enemmän omia oivalluksia ja persoonallisia sisustusratkaisuja. Hänen mielestään kodin tulee näyttää asujaltaan.

”Toivoisin, että suomalaisissa kodeissa näkyisi vähemmän persoonattomuutta ja arkailua – enemmän uskallusta ja sitä, mistä itse tykkää. Monesti asiakkaat kysyvät, että mitä ihmiset nykyään laittavat. Siihen sanon aina, että älkää välittäkö siitä!” Toppala painottaa.

Unelmista syntynyt, lämmöstä inspiroitunut Designtalo Idyll

Designtalo Idylliä ei ole tehty tilauksesta asiakkaalle, vaan sitä luodessa on mietitty yleisesti suomalaisia toiveita, ihanteita ja unelmia. Designtalon Etelä-Suomen aluepäällikkö Ville Pakarinen kertoo, että kohteella halutaan nostaa esiin Designtalon monipuolisuutta ja tietenkin ECO2-malliston mahdollisuuksia. Koko suunnittelun ajan mielessä on ollut aktiivinen perhe, joka ajattelee hiilijalanjälkeään.

Mikko Toppala on suunnitellut Idyllin asukkaille, jotka haluavat poiketa valtavirrasta – mutta harmonisella tavalla. Erilainen voi olla ilman väri-ilotulitustakin, ja talon sopusointuisissa, luonnollisissa sävyvalinnoissa näkyvät Toppalan omat mieltymykset.

”Pyrin eroon alleviivaavasta skandinaavisuudesta, mutta skandinaavisuus ilmenee Idyllissä niin, että se on selkeä: ei ole tuotu liikaa asioita ja ärsykkeitä, vaan se on pidetty harmonisena.”

Epäsovinnaisuus näkyy Idyllissä, kuten kaikissa Toppalan kohteissa, aina jotenkin. Suunnittelijana hän on kokeileva ja haluaa aina keksiä jonkin asian uudestaan töissään.

Designtalo Idyll on Lohjan Asuntomessujen kohde #16.

talomyyjän tapaaminen

Ota meihin yhteyttä

Tee elämäsi paras päätös ja rakennuta oma Designtalosi. Ota yhteyttä alueesi myyjään, niin suunnitellaan yhdessä uusi koti perheellenne.