naantalin asuntomessut havainnekuva auroan ruusu ilta

Auroran Ruusun seinät nousivat päivässä – unelma rakentuu Naantaliin

1.3.2022

Lounatuulen asuinalue Naantalissa kohoaa kovaa vauhtia. Siellä odotellaan jo kuumeisesti kesän 2022 Asuntomessuja. Niin tekevät myös Designtalo Auroran Ruusun tulevat asukkaat – kurkistetaanpa, mitä Naantalin talveen kuuluu!

Yksi Naantalin 2022 teemoista on onnellisuus, naantalilaiset kun tutkitusti ovat Suomen onnellisimpien asukkaiden kärkipäätä. Onni paistaa myös Designtalo Auroran Ruusun rakennuttajista Petrasta ja Tuomosta, joiden uusi koti rakentuu pala palalta mutta hyvää vauhtia. Talolle nimensä lainannut perheen aurinkoinen prinsessakin on jo huomannut, että kodissa on huoneita, ja esittelee omaansa innokkaana vierailijoille.

Ja niinhän se on, että rakennusprojektissa talon pystytys konkretisoi tulevan kodin piirustuksia ja paperitöitä paremmin. Asuntomessuprojekti ei ole poikkeus – ensikertalaisena Petra kertoo, että pystytyksestä koko projekti hänelle oikeastaan kunnolla alkoi.

”Se oli tähän mennessä selkeästi jännittävin hetki, johon aivan laski päiviä. Nyt sen todellakin näki, että siinä talo nyt sitten on. Seinät todellakin nousivat päivässä!”

Ammattinsa puolesta useamman pysytyksen kokenut Tuomokin sanoo, että oman kodin kohoaminen on kuitenkin muita pystytyksiä tunteellisempi hetki.

”Kyllähän siitä tuli sellainen pieni ylpeys, kun sen muotokielen on itse suunnitellut.”

Katso video upean talon pystytyksestä jutun lopusta!

Koska Tuomon ja Petran tarina sai puhtia ihastuksesta Asuntomessuihin, he katselevat projektiaan erilaisin silmin. Molempien mielissä messurakentaminen on ollut yksi unelmista.

Lapsesta asti Asuntomessuilla pyörinyt Tuomo kuitenkin muistuttaa, ettei rakennuttaminen ole koskaan pelkkää glamouria. Petra komppaa: tunteet ovat vaihdelleet.

”Nyt on tullut jopa vähän paineita ensi kesää miettiessä. Ne fiilikset ovat kuitenkin melko nopeasti menneet ohi, ja päällimmäisenä on innostunut olo.”

Hulppea huonekorkeus mutta tehokkaat neliöt

Petra kiittelee messuprojektia siitä, että se on mahdollistanut kodin materiaalisuunnittelun sisustussuunnittelijan kanssa. Hän innostuu siivouksesta, joten pinnat ja ratkaisut on Lounatuulen kotiin valittu sitä silmällä pitäen. Toki messutalon tarkoitus on inspiroida muutenkin – siksi myös sisustus kurottaa hiukan tulevaisuuteen.

”Tällä hetkellä pinnalla on tiettyjä trendejä, mutta meidän kodistamme löytyvät ehkä ne jutut, jotka ovat vasta tulossa”, Petra miettii. Vaikka Designtalo Auroran Ruusu on tyylikäs ja muotokieleltään viimeistelty, se on kuitenkin loppujen lopuksi toiminnallisuuksiltaan tavallisen perheen tavallinen koti, Tuomo ja Petra hymyilevät.

Uusi koti on huonekorkeudeltaan hulppea 2,8 metriä, mutta neliöissä on pyritty tehokkuuteen. Tuomo pitääkin kompaktia kotia hienona onnistumisena. Arjen toimivuuteen tähtäävät esimerkiksi kallioisen pihan käyttöä helpottava suuri terassi ja arkieteinen, jonka kautta perhe itse kulkee. Pääsisäänkäynti on vieraita varten!

Yhteisöllisyyttä somessa ja livenä

Paitsi että karua saaristoluontoa upeasti korostava Lounatuuli on hieno paikka asua, on Asuntomessujen alue jo nyt oma tunnelmallinen yhteisönsä. Tuomo kuvailee ilmapiiriä lomakylämäiseksi – ehkäpä tämänhetkisten hankienkin takia. Hän odottaa jo innokkaasti kevättä, omien käsien iskemistä saveen ja naapureihin tutustumista.

”Olen kuullut aiemmilta messurakentajilta, että alueen asukkailla on ollut todella hieno yhteisöllisyyden tunne. Jos kesken viimeistelyn tarvitsee nauloja, ei rautakauppaan asti tarvitse vaivautua – ne voi käydä hakemassa samalta kadulta.”

Designtalo Auroran Ruusun matkaa voi seurata myös Instagramissa, jossa Petra ylläpitää tiliä @auroran_ruusu. Petra ei omien sanojensa mukaan ollut ennen ollenkaan someihmisiä, mutta tilin pitäminen ja vuorovaikutus muiden rakentajaperheiden kanssa on vienyt mukanaan. Inspiraatiosyöte on lähes loputon!

Designtalolla talomyyjänä työtä tekevä Tuomokin toteaa, että untuvikkorakentajille Instagram on erinomainen vertaistuen kanava. Rakennuttamisen ensikertalaisena Petra osaa näyttää ja kertoa asioita, jotka auttavat muita.

Paitsi inspiraationa sometilin kautta, auttaa Designtalo Auroran Ruusu rakentajia muutenkin: Tuomo ottaa jatkossa asiakkaat vastaan omassa kodissaan. Seuraa Auroran Ruusun matkaa kevään mittaan somessa ja Designtalon kanavissa.

Katso videolta, kuinka Designtalo Auroran Ruusu nousee Lounatuuleen!

Ideal 133

Tutustu mallistoihin ja löydä oma unelmien Designtalosi