Designtalo Trio äitä ja tytär

2016 Asuntomessukohde
Designtalo Trio

Designtalo Trio on rakennettu urheilullisen lapsiperheen unelmista

Lähdesmäkien kodin nimi Designtalo Trio tulee perheen lapsikolmikosta – perheessä on kolme leikki-ikäistä lasta. Lisäksi nimi on viite talon toiminnallisuuden jakaantumisesta kolmeen osaan: yhtenäinen oleskelu- ja keittiötila, makuuhuoneet sekä kodinhoito- ja pesutilat.

“Edellinen koti jäi auttamatta pieneksi, kun perheeseemme syntyi esikoistytön seuraksi kaksospojat”, kertaa talon äiti Sonja Lähdesmäki syitä rakennusprojektin käynnistämiseen ja jatkaa: “Etsimme jo poikia odottaessa kiivaasti omakotitaloa, mutta sopivaa ei löytynyt.”

Designtalo Trio tytär piirtää olohuoneessa
Designtalo Trio perhe olohuoneessa

Kaikki lähti liikkeelle toivelistasta

Tontti asuntomessualueella oli sijainniltaan pariskunnan toiveiden täyttymys, mutta muodoltaan haasteellinen.

“Tontille ei suoraan sopinut yksikään valmis pohja”, Sonja toteaa. Ensimmäisessä tapaamisessa Designtalon talomyyjän kanssa perheellä olikin mielessään vain vähimmäisvaatimukset.

“Halusimme kodin yhteen kerrokseen ja vähintään neljä makuuhuonetta”, Sonja muistelee. Talomyyjän kanssa keskustellessa toiveet ja tarpeet alkoivat täsmentyä ja saada muotoaan.

“Tila, jossa voi tehdä töitä, harrastusvälineille säilytystilaa, kaksospojille yhtenäinen huone, jonka voi myöhemmin jakaa kahdeksi”, isäntä Juha listaa.

Designtalo Trio päämakuuhuone
Designtalo Trio lastenhuone

Unelmista kodiksi talomyyjän kanssa

Lähdesmäet muokkasivat talon pohjaa useampaan kertaan Designtalon talomyyjän kanssa.

“Ideoimme itsekin ratkaisuja, lähetimme talomyyjälle piirrustuksia ja kysyimme, voisiko tämä toimia”, Lähdesmäet kertaavat.

Talomyyjä ehdotti muun muassa korotettua sisäkattoa. Keskustelujen jälkeen päädyttiin kuitenkin korottamaan huonekorkeutta koko talossa. “Sen ansiosta saimme muun muassa enemmän säilytystilaa ja ikkunatkin tavallista korkeammalle”, Sonja toteaa tyytyväisenä. Kun kaikki yksityiskohdat hiottiin suunniteltaessa, on lopputulos valmiina täydellinen.

“Tämä koti on meidän toiveista rakennettu, meille suunniteltu”, toteavat Lähdesmäet tyytyväisinä yhdessä.