Designtalon asiakkaat maksavat uutta kotiaan valmistuneiden työvaiheiden mukaisesti

Omakotitalon rakentaja on maailman myllerryksen myötä joutunut uudenlaisten kysymysten eteen. Miten valita luotettava ja vakavarainen kumppani sekä varmistua siitä, ettei maksa tulevasta kodista ennakkoon suuria summia? Designtalot rakentaa DEN Finland, joka on huolehtinut kannattavuudestaan. Uutta kotia rakennuttava asiakas maksaa vasta tehdyistä työvaiheista.


”Uuden kodin rakentamista harkitsevan kannattaa perehtyä mahdollisen kumppanin luottotietoihin, taloudelliseen tilanteeseen ja verovelkaan. Lisäksi maksuaikataulun tulisi olla tehtyjen työvaiheiden mukainen”, DEN Finlandin toimitusjohtaja Otto Tarkiainen kertoo.

Maksuerät työvaiheiden mukaan

Designtalon asiakkaat maksavat uudesta kodistaan kuudessa maksuerässä, joista viimeinen maksetaan vasta luovutustarkastuksen jälkeen. Talon edistyminen on koko hankkeen ajan sama tai korkeampi kuin talotoimituksesta maksettu osuus.


”Esimerkiksi kolmannen maksuerän jälkeen talossa on tehty jo vähintään lattiavalu alakerran osalta. Sitä ennen talosta on muun muassa tehty arkkitehti-, rakenne-, sekä lvi-suunnitelmat ja lupakuvat, talo on valmistettu tehtaalla, perustukset on tehty, talo on pystytetty ja kattoristikot sekä aluskate on asennettu. Asiakas on siis aina turvallisella puolella”, Tarkiainen avaa.


DEN Finland on myynyt jo yli 500 taloa tänä vuonna

DEN Finland on Suomen suurin pientalovalmistaja tuotemerkeillä Designtalo, Finnlamelli ja Ainoakoti, joka on yhteistyömerkki Keskon kanssa. Tänä vuonna DEN on myynyt yli 500 taloa, ja vuoden loppuun mennessä taloja toimitetaan yli 530, joista valtaosa on muuttovalmiita toteutuksia.


”Olemme onnistuneet haastavassa markkinassa hyvin. Olemme sopeuttaneet toimintaamme kustannussäästöillä, toteuttaneet tuloksellisen rakentamisen kehityshankkeen ja vakuuttaneet asiakkaat ajankohtaisella mallistolla ja luotettavalla toteutuksella”, Tarkiainen summaa.


DEN Finland Oy:n liikevoitto ennen liikearvopoistoja oli 6,9 m€ vuonna 2022 ja 7,7 m€ vuonna 2021. Tulosennuste vuodelle 2023 on myös positiivinen.