Muuttovalmiin kodin rakentaminen on paitsi helppoa, myös selkeää. Tiedät sopimusta tehdessäsi mitä kotisi tulee maksamaan. Rakennusluvan saatuasi saat tietoosi myös kotisi valmistumispäivämäärän.
Rakentamisen alkaessa huolehdimme kaikesta, perustuksista lähtien aina sisustustöihin ja kalusteasennuksiin.
Ihastu Nordic-mallistoomme sellaisenaan tai yksilöi se mieltymystesi mukaan. Jotta unelmakotisi on sinulle täydellinen, voit suunnitella tulevaa kotiasi yhdessä asiantuntijoidemme kanssa aina pohjaratkaisusta sisustukseen.
Talonrakennusprojekti on yksi elämän suurimmista päätöksistä, joten kumppania valitessa on tärkeää kiinnittää huomiota useampaan tekijään.
Rakennusala on haastavassa tilanteessa raaka-aineiden hinnanvaihteluiden, markkinoiden epävarmuuden, korkojen nousun ja inflaation johdosta.
“Emme halunneet sisustukseen mitään turhaa”, Ryynänen kertoo, joten sisustustyynyt, maljakot ja muut koriste-esineet loistavat tässä kodissa poissaolollaan. Persoonallinen ilme syntyy valaisimilla ja tauluilla.
Käsite “muuttovalmis talopaketti” voi olla epäselvä ja moniselitteinen. Jokaisella talotoimittajalla on vähän oma tapansa määritellä, mitä heidän ”talopakettiinsa” kuuluu…
Etenkin ensi kertaa omaa kotia rakentavalle rakennusprojektin kokonaishinta voi olla vaikea hahmottaa. Muuttovalmis talopaketti kattaa tyypillisesti noin 80-85 % kaikista rakentamiseen
Designtalon suosittu Ideal-mallisto on laajentunut 12 uudella talomallilla. Uusista malleista suurin osa sijoittuu pienempään kokoluokkaan, jossa neliöitä on tehostettu ja tiivistetty entisestään.
Ennaltaehkäisevien turvallisuushavaintojen ansiosta mahdolliset vaaratilanteet talotehtaalla pystytään välttämään jo ennalta korjaavien toimenpiteiden avulla. Turvallisuushavaintoja tehdään niin jokapäiväisessä työarjessa kuin kuukausittaisilla turvallisuuskävelyilläkin.