Uutiset

« Takaisin uutislistaukseen

Design-Talo tukevasti kasvu-uralla

Maaliskuun lopulla vahvistetun tilinpäätöksen mukaan vuosi oli Design-Talolle niin liikevaihdon kuin kannattavuuden mittareilla arvioituna hyvä. Edelleen vahvana säilynyt tulos heijastaa yrityksen hintakilpailukykyä markkinatilanteessa, jossa kustannusten siirtäminen asiakashintoihin on vaikeaa. Yhtiön liikevaihto oli 63,4 M€ (2014 62,3 M€) ja liiketulos 6,5 M€ (2014 8,9 M€).
– Pystyimme uimaan pientalorakentamisen suhdanteeseen nähden vastavirtaan ja olimme tilikaudella selkeällä kasvu-uralla. Pientaloasiakkaat hakevat vaikeina aikoina luotettavaa kumppania ja meillä oli tarjota sen lisäksi moderni, asiakkaan toiveet huomioiva palvelumalli. Toimintaamme toi lisää tukijalkoja se, että pystyimme palvelemaan myös yritysasiakkaitamme aluerakentamishankkeissa entistä laajemmalla palvelupaketilla ja monipuolisesti eri rakennustyypeissä sekä talotekniikassa, sanoo Pohjolan Design-Talon toimitusjohtaja Jaakko Taivalkoski.

Kasvu jatkuu terveellä pohjalla
Pohjolan Design-Talo toteutti pientaloasiakkailleen vuonna 2015 kaikkiaan noin 350 perheasuntoa. Lisäksi se rakensi yhteistyökumppaneilleen yhteensä noin 50 asuntoa. Merkittävimmät aluerakentamiskohteet sijaitsivat pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Oulussa. – Ennakoimme kasvun jatkuvan kannattavana myös vuonna 2016, jolloin lisäpanostuksemme aluerakentamiseen sekä aiempaa laajempi yhteistyö Rautakeskon kanssa näkyvät entistä voimakkaammin, arvioi Taivalkoski.
Design-Talon kasvu heijastuu myös työllistämisenä. Yrityksen palveluksessa on 182 henkilöä, mikä on yli 10 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavana aikana.

Lisätietoja antaa:

Pohjolan Design-Talo Oy

Jaakko Taivalkoski
Toimitusjohtaja
jaakko.taivalkoski@designtalo.fi
050-376 7426

Pohjolan Design-Talo Oy on Suomen johtava muuttovalmiiden omakotitalojen rakentaja.
Design-Talon pääomistajia ovat pääomasijoittaja CapManin hallinnoimat rahastot. Merkittävinä osakkaina ovat myös valtion omistama pääomasijoitusyhtiö Suomen Teollisuussijoitus sekä yrityksen toimiva johto. Yrityksen liikevaihto on 62,9 MEUR (2014) ja se työllistää 161 henkilöä (2014). Design-Talolla on oma ulkoseinäelementtejä valmistava talotehdas Nivalassa sekä lvi- ja sähkötöitä toteuttava Design-Talo Tekniikka Iissä. Pohjolan Design-Talo Oy on Pientaloteollisuus PTT ry:n jäsen.