Uutiset

« Takaisin uutislistaukseen

Pohjolan Design-Talo Oy panostaa aluerakentamiseen

Pohjolan Design-Talo Oy panostaa aluerakentamiseen, joka on yksi yrityksen tulevaisuuden kasvun tärkeistä tukijaloista. Aluerakentaminen palvelee rakennusliike- ja rakennuttaja-asiakkaita valtakunnallisesti, kattavalla palveluvalikoimalla.

Aluerakentamisen liiketoimintajohtajaksi ja yrityksen johtoryhmän jäseneksi, on nimitetty RI, eMBA Tuomas Ahola (43). Tuomas on rakennusalalla tunnettu moniosaaja, jonka kädenjälki näkyy mm. Rakennusliike LapTi:ssa, jossa Tuomas oli yrittäjänä vuosina 2004 – 2013. Tuomas aloittaa tehtävässään 1. maaliskuuta 2016, päätoimipaikkanaan Oulunsalo.

Aluerakentamisen hankekehitysjohtajana jatkaa DI Joran Hasenson, päätoimipaikkanaan Vantaa.

”Pohjolan Design-Talo yrityksenä ja aluerakentamisen vetäjän tehtävä kiinnostavat minua todella paljon: Yritys on menestynyt suhteellisen hyvin, mutta potentiaalia on nähdäkseni vielä hyödyntämättä. Toivon ja uskon, että voin osaltani auttaa yritystä kohti entistäkin parempaa tulevaisuutta” toteaa Tuomas Ahola.

”Aluerakentaminen on ollut meillä jo merkittävässä roolissa usean vuoden ajan. Nyt kuitenkin haemme aiempaa parempaa maantieteellistä läsnäoloa asiakkaidemme lähellä. Tuomas saa liiketoiminnan laajentamiseen hyvän pohjan, sillä tähän mennessä jokainen toteutettu aluerakentamisen hanke on poikinut asiakkaaltamme jatkohankkeen” toteaa Jaakko Taivalkoski.

Lisätietoja antaa:

Pohjolan Design-Talo Oy

Jaakko Taivalkoski
Toimitusjohtaja
jaakko.taivalkoski@designtalo.fi
050-376 7426

 

Pohjolan Design-Talo Oy on Suomen johtava muuttovalmiiden omakotitalojen rakentaja.
Design-Talon pääomistajia ovat pääomasijoittaja CapManin hallinnoimat rahastot. Merkittävinä osakkaina ovat myös valtion omistama pääomasijoitusyhtiö Suomen Teollisuussijoitus sekä yrityksen toimiva johto. Yrityksen liikevaihto on 62,9 MEUR (2014) ja se työllistää 161 henkilöä (2014). Design-Talolla on oma ulkoseinäelementtejä valmistava talotehdas Nivalassa sekä lvi- ja sähkötöitä toteuttava Design-Talo Tekniikka Iissä. Pohjolan Design-Talo Oy on Pientaloteollisuus PTT ry:n jäsen.